Taatituttuset

Valokuvia

Bilekuvia

Valitse haluamasi galleria alla olevasta valikosta. Suluissa päivämäärä jolloin kuvat on julkaistu.

Muita kuvia

Valitse haluamasi galleria alla olevasta valikosta. Suluissa päivämäärä jolloin kuvat on julkaistu.

Sekalaisia

Kuvitusta päiväkirjaan 8.1.2003

Huom!!!

Osa kuvista on otettu enemmän tai vähemmän yksityisiksi laskettavista tilaisuuksista. Nämä kuvat on tarkoitettu ensisijaisesti ko tapahtumissa mukana olleille muistoksi ja muistutukseksi ko tapahtumasta. Internetin vapaasta luonteesta johtuen ne ovat kuitenkin kaikkien nähtävillä. Julkaistut kuvat on valittu siten, että niiden sisältö ei loukkaisi ketään. Kuitenkin jos näin on tapahtunut pahoittelen asiaa. Perustellusta syystä, esimerkiksi kuvassa esiintyvän henkilön pyynnöstä, kuvia voidaan poistaa tai muokata. Kuvia koskevat huomautukset tulee ensisijaisesti tehdä palautelomakkeen kautta.
Logo